Hier dein App installieren
  • Schließen

    Suomen World Vision (hier greifen)

  • schließen

    Info Info bearbeiten (hier greifen)

    oder abbrechen

    World Vision on kristillishumanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö, joka tekee työtä lasten, perheiden ja yhteisöjen kanssa köyhyyden ja epäoikeudenmukaisuuden vähentämiseksi. Järjestö toimii kaikkien eniten apua tarvitsevien hyväksi uskontoon, rotuun, etniseen taustaan tai sukupuoleen katsomatta.

    Suomen World Vision on osa maailman suurinta kummilapsijärjestöä World Visionia, joka toimii 31 000 työntekijän voimin lähes 100 maassa. World Visionin avun piirissä on yli 100 miljoonaa ihmistä, joista 3,4 miljoonaa on kummilapsia.

    Vuonna 1983 perustetun Suomen World Visionin avun piirissä on tällä hetkellä runsaat 18 000 kummilasta ja moninkertainen määrä muita hyödynsaajia yhteensä 35 eri kehitystyöhankkeessa Keniassa, Ugandassa, Intiassa, Sri Lankassa, Perussa ja Kolumbiassa.

    Suomen World Vision on ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestö ja Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n jäsen. Puolet rahoituksesta saadaan Suomen ulkoasiainministeriöltä ja puolet yksityisiltä tukijoilta. Toimintaa voi tukea esimerkiksi ryhtymällä kummiksi kehitysmaan lapselle tai ostamalla eettisen lahjan, vaikkapa lehmän, vuohen, vesiputkea tai koulutarvikkeita. www.worldvision.fi

  • Schließen

    Videos Video hinzufügen (hier greifen)

  • Schließen

    Musik (hier greifen) (Code einbetten)
    Zur Kasse: Warenkorb 0.00 €

    Dieser Shop unterstützt: World Vision: Education
  • Schließen

    Twitter (bearbeiten) (hier greifen)

  • Schließen

    Facebook Kommentare (hier greifen)

  • Dieser Shop unterstützt: World Vision: Education

    Stadt (bearbeiten)

    Schlüsselwörter: delete world vision / delete equal aid / delete hyväntekeväisyys Hinzufügen

  • I Like Gefällt es Dir? Herz anklicken!

Widgets mit Drag-and-Drop oder mit Doppelklick in der Shop einfügen

Hintergrund (bearbeiten)

Inhalt-Hintergrund (bearbeiten)

Widget Hintergrund (bearbeiten)

Widget Titel (bearbeiten)

Widget Titeltext (bearbeiten)

Hintergrund platzieren

Hintergrund hochladen